Espoolaisen ravintolablogi

Ravintola Ranta, Otaniemi, Espoo

01.10.2006 18.42 - ravintolat ruoka 

Espoossa on harvoja hyviä ravintoloita. Niistä paremmasta päästä on  Ravintola Ranta Espoon Radisson SAS -hotellin yhteydessä.

Ravintola Ranta on yleensä hiljainen etenkin alkuillasta, joten pöytää ei tarvitse yleensä varata. Palvelu on hieman hidasta, mutta ystävällistä. Paikka on hiljainen ja arkisen viihtyisä. Valkoisia pöytäliinoja ei ole, mutta siistiä on ja illalla kynttilät lämmittävät tunnelmaa.

Ranta tarjoaa parhaimmillaan erinomaista ruokaa, mutta kolmen kerran perusteella laatu vaihtelee kovasti. Esimerkiksi viimeaikoina listalla ollut loimulohi tarjotaan kummallisen puuromaisen fetarisoton kanssa.

Chilimarinoidut katkaravut olivat kylmiä ja yllättävän mauttomia. Ne maistuivat kuitenkin ruoan kanssa tarjotun leivän ja balsamiviinietikan  kanssa.

Edellisellä kerralla mediumina tilaamani naudansäfilepihvi tuotiin lähes kypsänä, mutta liha oli hyvää tavaraa. Silloin 10 hengen seurueessa kaikki eivät saaneet pääruokaa samaan aikaan, mutta kohtuullisen nopeasti kuitenkin.

Pääruoaksi niinikään tarjottu savulohipasta oli erinomaista. Gnocchipasta oli maukasta, ja savulohi maistui hyvin. Kastike oli kermainen, mutta  ei onneksi kovin raskas tai rasvainen. 

Ravintolan hintataso on suunnilleen samaa tasoa HOK:n muiden ravintoloiden, kuten Chicosin kanssa.

Netissä: http://www.ravintolaopas.net/ranta/

Kommentoi

Kommentit

(anon, 13.01.2011 20.26)

no oot sää ahkera tutustuun noihin ruokapaikkoihin...

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu